Sinun lapsesi
Kirjoittanut: Kahlil Gibran
Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä heistä tehdä
itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin eikä
takerru eiliseen.
Sinä olet jousi
josta sinun lapsesi
lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen
käden voimasta,
taivu riemulla.
Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että liika ankaruus on pahasta.
Toivonpa, että nykylapset ja nuoret voivat vähän vanhempina runoilla yhtä "viattomasri ja nostalgisesti".
Runon kaksi ensimmäistä säettä keinuvat!
Tuima: joo, minusta valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Vanhan ajan ankaruus ja toisaalta vaatimukset osallisuudesta kotitöihin jne eivät ainakaan minulla olleet balanssissa. No, onneksi omilla pojillani on joiltain osin helpompaa.
Allyalias: joo, kun oiskii ain ollu silleen......onneksi lapseni ovat "kiltimpiä" kuin minä aikoinaan.